Uusien lasten tuleminen ryhmään on iso asia. Se on iso muutos lapsen omassa elämässä. Meidän ryhmässä se tarkoittaa yleensä, että lapsi aloittaa eskarin. Mutta se on iso muutos myös koko ryhmälle ryhmän toiminnan ja yhteishengen kannalta. Pidän tärkeänä suunnitella ja toteuttaa uusien lasten ryhmässä aloittamisen hyvin.
Jos vuoden mittaan ryhmään tulee yksittäinen uusi lapsi, hänen ryhmässä aloittamisensa suunnitellaan tapauskohtaisesti tilanteen mukaan. Muuten on hyvä olla runko, jonka mukaan toteuttaa toimintaa. On tietyt asiat Alkuluokan vuosikellossa, jotka tehdään uusien lasten kanssa tiettyyn aikaan vuodesta. Tässä ajattelen jälleen kerran niin, että kun suunnittelee toimivan kokonaisuuden, pääsee jatkossa helpommalla. Ei tarvitse joka kerta keksiä pyörää uudelleen 🙂
Tervetuloposti
Meillä lapset ilmoitetaan eskariin helmikuussa. Maaliskuussa, talviloman jälkeen, me askartelemme Alkuluokassa uusille eskareille tervetulokortit. Tässä vaiheessa suunnittelen tulevan vuoden väriryhmät. Kortti askarrellaan väriryhmän väriselle kartongille. Tämän ovat jotkut hoksanneet tullessaan tutustumispäivään 🙂 Tai isot sisarukset ovat huomanneet kortin värin kertoman viestin. Kortin lisäksi postin mukaan lähtee kirje, jossa kerron tulevista mahdollisuuksista tutustua tulevaan eskariryhmään.
Vuosien mittaan olen kuullut monet kerrat, miten tärkeä tämä tervetulokortti on pienelle tulevalle eskarilaiselle. Ensimmäisen kerran teimme kortit ihan hetken ideasta, ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Kun aloin kuulla tarinoita siitä, miten suurella arvostuksella kortti oli otettu vastaan, päätin nopeasti tehdä tavasta pysyvän. Pieni vaiva meille, mutta jos edes muutamalle kortilla on suuri merkitys, ehdottomasti kannattaa kortit tehdä.
Infoilta
Tervtulopostin jälkeen seuraava kohtaaminen on huhtikuussa. Silloin Alkuluokassa on uusien eskareiden perheille infoilta. Se on valmisteluiltaan olematon, oikeastaan oma panokseni on lähinnä olla paikalla.
Illan tavoite on tarjota lapselle mahdollisuus päästä katsomaan tulevaa luokkaa omien turvallisten ihmisten kanssa. Monet tulevat iltaan koko perheen kanssa! Se on hienoa, sillä se antaa mielestäni lapselle hyvän viestin. Eskari on tärkeä ja myös muuta perhettä kiinnostava juttu. Tämä on tärkeä muistaa, vaikka uusi eskarilainen ei olisikaan perheen ensimmäinen eskari. Vanhemmille eskarin aloitus voi tuntua jo tutulta ja tavalliselta, mutta jokaiselle lapselle se on iso ja ainutkertainen asia.
Kun lapsi pääsee katselemaan luokkaa, ihmettelemään Alkuluokan tavaroita ja tapaamaan tulevan opettajan, on ehkä hiukan vähemmän jännitystä ilmassa. Tänäkin vuonna kaikki tapaamani lapset olivat mielestäni oikein avoimia ja reippaita, mutta jokainen heistä sanoi eskarin tuntuvan jännittävältä. Eiköhän se ole ihan tavallista, että uudet asiat jännittävät.
Tänä vuonna sattui ilahduttavasti, että juuri infoillan päivällä saimme odotetun tiedon: maskin käyttö loppui. Mikä olisi voinut olla parempi ajoitus! Mielestäni on tärkeää, että lapsi muistaa edes yhdet tutut kasvot, jotka osaa yhdistää eskariin. Nyt nämä kasvot saivat näkyä – toivottavasti mieleen jäi hymy 🙂
Illan ohjelma
Uusien eskareiden infoillan ohjelma on hyvin vapaa. Esillä on monenlaista tekemistä: pelejä, palapelejä, muovikirjaimia, piirustuspaperia, tehtävämonisteita, eskarin kirjoja, tableteilla pelejä. Saa tutkia ja katsella, saa valita itselle kiinnostavaa tekemistä.
Sekä lapsille että aikuisille on ohje kysyä kaikkea, mitä haluaisi eskarista tietää tai mikä vaikkapa luokassa ihmetyttää. Oman kokemukseni mukaan juuri näin syntyvät parhaat keskustelut. Vieraat saavat juuri sitä tietoa, mikä heille on tarpeellista ja kiinnostavaa.
Minä itsekin kyselen. Ihan käytännön asiat – vaikkapa eskariin kulkeminen ja hoitojärjestelyt – ovat tavallisia aiheita. Toki näitä varten on lomakkeet ja muut ihmiset, mutta me koulussa huolehdimme lapsen arjen sujuvuudesta kokonaisuudessaan. Kun tiedän, miten eskarin päivä rakentuu, osaan ottaa monia asioita huomioon. Usein myös osaan antaa vinkkejä, mitä perheiden kannattaa huomioida.
Taululla pyörii video kodin ja koulun yhteistyötavoista Alkuluokassa. Tämä on vanhemmille. He voivat katsella sitä minun neuvoessani lapsille peliä ja tai jutellessani heidän kanssaan. Seinillä on mainiot alkuluokkalaisten tekemät julisteet siitä, mitä eskarissa ja koulussa tehdään. Parhaiden asiantuntijoiden tekemiä! Alkuluokkalaisia itseään en valitettavasti voi ottaa mukaan infoiltaan, mutta he välittävät tietoa näiden julisteiden avulla. Sekä videon että julisteiden paras ansio on saada aikaan hyvää keskustelua.
Hyödyt
Tärkein tavoite ja suurin hyöty on tehdä tuntemattomasta eskarista lapselle tutumpi ja vähemmän jännittävä asia. Kun tietää edes hiukan millaista eskarissa on ja miltä siellä vaikkapa näyttää, on helpompi hallita jännitystä.
Hyötyä illasta on myös vanhemmille. Yhteyden toki saa kouluun muutenkin, mutta kyllä mielestäni ihan oikea ihmisten välinen kohtaaminen on usein paras tapa tutustua ja selvittää asioita. Vanhemmat voivat kysyä mitä vain. Usein vanhemmat myös miettivät erilaisia käytännön asioita, joita heidän on päätettävä ja suunniteltava eskarin alkaessa.
Minulle on suuri hyöty tutustua jo hiukan perheisiin. Arvostan kovasti tuntemista ja tuttuutta. Mielestäni lapsiin ja heidän perheisiinsä kannattaa tutustua hyvin. Silloin hyvä yhteistyö eskarin ja alkuopetuksen aikana onnistuu helpommin. Jos ja kun tulee ratkaistavia pulmia tai ongelmia, on aina suuri helpotus ja apu, jos taustalla on hyvä suhde perheeseen.
Minulle hyödyksi on myös nähdä lapsen toimivan perheensä kanssa. Tutustumispäivä on kyllä tulossa, mutta jos vaikkapa olotila on kovin jännittynyt, on hyvä että olen nähnyt lapsen aiemmin ehkä rennompana oman perheen kanssa.
Mitä jatkossa?
Toukokuussa uudet eskarit tulevat viettämään tutustumispäivää. Silloin he tapaavat tulevat alkuluokkalaiset, pääsevät tekemään asioita yhdessä ja myös ruokailemaan koulussa.
Elokuussa on vanhemmille perinteinen vanhempainilta, jossa kerrotaan erilaisia käytännön asioita Alkuluokan arjesta.
Näin taas pyörähtää uusi Alkuluokkakausi käyntiin! 🙂
Jos resursseja on järjestää monipuolisempi tapahtuma, voi olla hyödyllistä lueskella aiempi teksti aiheesta Koulumessut.