Arviointi
Arviointi. Tämä matematiikan opiskelun esittelysarjan neljäs osa on ehdottomasti työläin kirjoitettava. Ei siksi, etten olisi arviointia pohtinut ja pureskellut. Olen miettinyt sitä, paljon. Vaan siksi, että olen jo vuosia ollut jotenkin käymisvaiheessa arvioinnin suhteen. Mitä oikein on hyvä arviointi? Toivoin valtakunnallisen opetussuunnitelman fiksailun tuovan selkeyttä, mutta ei se tainnut sitä tehdä. Ainakaan riittävästi. Arvioinnista on tulossa ihan varmasti lisää tekstejä, nyt keskityn matematiikkaan.
Koska lapset etenevät matematiikassa omaan tahtiin, on opettajan oltava hyvin perillä heidän taidoistaan ja oppimisen vaiheistaan. Se tapahtuu melko luontaisesti. Kun tuntee lapset hyvin ja puuhailee heidän kanssaan matematiikan parissa lähes päivittäin tietää kyllä, missä mennään. Mutta asiat myös helposti unohtuvat. Voi olla mahdoton tehtävä palauttaa mieleen, missä vaiheessa kukin lapsi oli taidoissaan kuukausi tai puoli vuotta sitten. Sekin on tärkeää tietää, jotta tietää kehityksen suunnan ja vauhdin. Tai mitä lapsi osaa eri osa-alueista. Kuinka sujuu mittaaminen, kertolaskut, kellonajat? Jos jokin aihe ei ole ollut vähään aikaan esillä, on opettajan vaikea muistaa jokaisen lapsen taidot. Tietenkin.
Pidän omasta mielestäni paljon kokeita alkuopetusopettajaksi. Näin siksi, että lasten taidoista jää päivätty dokumentti, mitä kukin on osannut missäkin vaiheessa alkuluokkataivaltaan. Eskareille en toki pidä kokeita, mutta havaintoja heidänkin taidoistaan joskus kirjaan ylös.
Jos ihan tarkkoja ollaan, en pidä kokeita vaan pistareita tai testejä. En nimittäin kerro lapsille etukäteen, milloin on tulossa koe. Mielestäni pienten lasten ei pidä ollenkaan erityisesti valmistautua kokeisiin tai pahimmillaan oppia jopa jännittämään niitä. Koetilanteet ovat kivoja! Siihen pyrin. Asiat ja taidot, joita alkuopetuksessa mitataan, ovat mielestäni sellaisia, joiden täytyy jäädä lapsen pysyvään taitovarastoon. Siksi olisi omituista, että arviointitilanteeseen jotenkin erityisesti valmistauduttaisiin vaikkapa kotona kokeeseen harjoittelemalla. Koko alkuluokkalaisen elämä on harjoittelemista, ei vain koetta edeltävät päivät.
Koska lapset etenevät eri tahdissa, on pohdinnan paikka milloin ja millaisia kokeita (tai testejä) tulisi pitää. Olen tässä kokeillut eri vaihtoehtoja. Olen toiminut niin, että olen pitänyt kirjasarjan kokeita sen mukaan, missä vaiheessa kukin lapsi on. Siis niin, että kun on koepäivä, olen katsonut missä vaiheessa lapsi on ja pitänyt jokaiselle sopivan kokeen. Kokeen sisältö on juuri se, mitä lapsi lähimenneisyydessä on opetellut ja harjoitellut. Melko työlästä opettajalle. Loppujen lopuksi en saanut paljoakaan lisätietoa lasten osaamisesta. Alkuopetuksen matematiikan asiat ovat hyvin perusasioita ja taidot kulkevat koko ajan mukana. Jos on opetellut kymmenylityksen luvuilla 0-20, ei sitä ole tarkoitus siirtää sivuun tai unohtaa. En pidä mitenkään ongelmana, että taito testattaisiin vasta sitten, kun on jo siirrytty muihin asioihin.
Toinen ääripää verrattuna jokaisen henkilökohtaiseen koeaikatauluun on luokan yhteiset kokeet tai testit. Olen kokeillut vuosien varrella myös näiden kahden yhdistelmää, mutta pääasiassa nykyisin käytän luokan yhteistä aikataulua. Olen etsinyt, valikoinut ja tehnyt ensimmäiselle ja toiselle luokalle sopivan koevalikoiman. Sellaisia tehtäväpaketteja, joissa testataan keskeisiä aineksia: lukukäsitettä, pienten lukujen yhteen – ja vähennyslaskutaitoja, kymmenylitystä, kerto- ja jakolaskun käsitettä, kertotauluja…
Nämä kokeet pidän sellaisella aikataululla vuoden mittaan, että viimeinenkin ikäluokan oppilas on opiskellut aihealueen. Taitaville matemaatikoille kokeet tulevat myöhässä, mutta tätä en ole kokenut ongelmaksi. He osaavat kyllä. Ja kuten aiemmin sanoin: alkuopetuksen oppiaines on pääosin sellaista, joka on tarkoitus pitää hallinnassa jatkuvasti.
Kokeiden ensisijainen tarkoitus on dokumentoida osaamista. Niistä jää tieto, miten ja missä vaiheessa lapsi on asian osannut. Opettajalle tärkeämpi, reaaliaikainen tieto lapsen osaamisesta perustuu päivittäiseen toimintaan ja oppilaantuntemuukseen. Aika harvoin tulee sellainen tilanne, että koetulos yllättää tai tuo jotain täysin uutta tietoa osaamisesta. Reaaliaikaisen tilanteen tiedän kyllä. Poikkeuksena tietenkin, jos ryhmään tulee uusi lapsi tai lapsi on ollut vaikka kauan aikaa poissa koulusta.
Miten matematiikan osaamisen arviointi sitten tehdään näkyväksi? Lapset itse ja huoltajat näkevät osaamisen konkreettisesti kokeissa ja testeissä. Toki ihan päivittäisessä työskentelyssä ja kotitehtävissä, mutta se ei varsinkaan vanhemmille usein riitä. Tai he eivät havaintoihinsa välttämättä uskalla luottaa. Erilaisilla formatiivisilla arvioinneilla ja itsearvioinneilla tehdään osaamista näkyväksi, myös koteihin.
Kaiken tämän arviointirumban jälkeen todistuskaavakkeet väli- ja lukuvuosiarvioinneissa ovat enää muodollisuus. Kun lapsen osaamista on selvitetty tasaiseen tahtiin vuoden mittaan ja myös koti tietää nämä, on todistus enää pikkujuttu. Sen täyttäminen ei ole opettajalle työläs (toki kaavakkeesta vähän riippuen), eikä sen pitäisi tuoda vanhemmille yllätyksiä.
En tiedä, tekeekö tämä teksti ajatukseni matematiikan arvioinnista ymmärrettäväksi. Arviointi kaiken kaikkiaan on hyvin laaja aihe. Vaikka matematiikka onkin vain yksi osa-alue alkuopetuksessa ja matematiikan arviointi Alkuluokan Aakkosten tapaan melko systemaattista ja kaavamaista, ei tämä mitenkään ole yksinkertaista tai selkeää. Ainakaan tätä ei ole yksinkertaista selittää! Jatkuva käymistila ja pohdinta liittyy ainakin minun ajatuksiini arvioinnista ja on vaikea kertoa ajatuksiaan lyhyesti.
Mitä sinä ajattelet arvioinnista, erityisesti matematiikassa?