Tämä kirja on ollut minulla jo kuukausia. Taisinpa olla kirjan ennakkotilaaja. Sain kirjan siis ajoissa ja luin sen välittömästi. Osan olen ehtinyt lukea jo moneen kertaan. Tiesin heti, että tästä kirjasta teen esittelyn. Silti sain ryhdyttyä toimeen vasta nyt. Miksi tämän tekstin kirjoittaminen on ollut niin vaikea aloittaa? Siksi, että pelkään ettei kirjan esittelystä tule riittävän hyvää. Tämä on nimittäin loistava kirja, ja haluaisin ehdottomasti kirjoittaa tämän kirjan arvoisen esittelyn. Rohkeasti olen nyt päättänyt yrittää!
Kun olin lukenut kirjan mietin, miksi olin niin vaikuttunut ja innoissani. Olen lukenut aiheesta paljon, monia todella hyviäkin kirjoja. Harvoin silti olen näin nopeasti ajatellut, että edessä on todellinen timantti. Nyt tiesin, että on. Harvoin myöskään ammattikirjoja lukiessani olen näin tunteiden vallassa. Harvoin itken, kun luen työhön liittyviä kirjoja. Nyt tein myös sen, useammin kyllä hymyilin.
Oikeastaan Neurokirjon oppilas -kirjassa ei varsinaisesti ollut kovin paljon mitään täysin uutta tiedollisesti. Mutta se asenne, jolla asiat kerrottiin, oli vaikuttava. Juuri näin!!! oli ajatukseni usein kirjan sivuilla edetessäni. Paitsi että kirjassa on tietenkin paljon tietoa neurokirjon lapsista koulussa, on kirjassa parasta se asenne, jolla asiat kohdataan. Kirjan sivuilta välittyy myös se omasta mielestäni erittäin voimaannuttava asia: usein on kyse aika pienistä asioista, että arki sujuu ja (koulu)elämä menee hyvin.
Kertoessani opettajaystävälleni kirjasta sanoin ensin, että tässä on kirja joka jokaisen opettajan pitäisi lukea. Sitten korjasin, että jokaisen joka työskentelee koulussa. Ja lopulta oikeita sanoja etsiessäni päädyin siihen, että tämä kirja tulisi lukea jokaisen, joka ei elä erakkona vaan kohtaa muita ihmisiä. Tietenkin työn puolesta tehtävämme koulussa on saada jokaiselle lapselle mahdollisimman hyvät olosuhteet oppimisen kannalta. Ja tietenkin jo kirjan nimi kertoo, että asioita katsotaan koulun näkökulmasta. Mutta kyllähän myös kaikkien ihmisten yhdessä olemisessa on kyse siitä, että kohtaamme toinen toisemme hyvällä asenteella. Toisiamme kunnioittaen, erilaisuutta ymmärtäen ja tilanteissa rakentavalla tavalla edeten. Eikö vain?
Kirjan sisältö
Kirjoittaja Maria Matilainen on kognitiivisen käyttäytymisterapian lasten ja nuorten psykoterapeutti, KM, erityisopettaja, psykologian aineenopettaja, lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Hän tietää, mistä kirjoittaa. Laajasta työkokemuksesta uskon kumpuavan sen, miten hän kirjoittaa: lämpimällä asenteella, ymmärtämällä sen että koulun lisäksi lapsen elämään kuuluu paljon paljon muuta. Maria Matilaisen lisäksi kirjassa on myös muita kirjoittajia.
Toivon kovasti, että osaan tämän seuraavan sanoa ymmärrettävästi. Lasta ymmärtävä asenne voi joskus kuulostaa ahdistavalta ja koulun aikuisen näkökulmasta vaikealta. Tarkoitan tässä sellaista tilannetta, että hinnalla millä hyvänsä yritetään toteuttaa vaatimukset. Vaikka tavoitteena on lapsen hyvä, voi lopputulos olla huono – lapsellekin. Olen ollut palavereissa, joissa on pohdittu koulussa toteutettavia järjestelyjä. Muistan tunteen, kun olen tajunnut koulun resurssien riittämättömyyden. Sen, millaisia asioita luokassa pitäisi järjestää, mihin minä kykenen, millaisia lisäresursseja on tarjolla ja millainen ryhmä kokonaisuudessaan on. Riittämättömyyden tunne on musertava.
Sen osaa moni sanoa, mitä pitäisi tehdä ja esittää lapsen kannalta vaadittavat asiat. Maria Matilainen osaa tämän lisäksi myös hyvin sanoa sen, että koulussa tehtävä työ on monen ammattilaisen yhteistyötä. Kun yhteistyö toimii ja jokainen tietää oman tehtävänsä, on mahdollisuudet hyvään lopputulokseen olemassa. Äärimmäisen tärkeää työssä jaksamisen näkökulmasta, ja äärimmäisen selkeästi kerrottu kirjassa. Hyvät asiat ovat pohjimmiltaan melko yksinkertaisia. Ehkä tässäkin on pohjimmiltaan kyse asenteesta. Asiat on parempi tehdä yhdessä. Oikeita asioita yhdessä tekemällä pystytään tekemään lapsen tarpeet huomioiva kouluympäristö. Niin, että se onnistuu. Ilman, että kukaan kohtuuttomasti rasittuu. Tämän avaaminen on kirjan arvokkainta antia.
Kirja lukukokemuksena
Tämän kirjan lukeminen erosi lukukokemuksena useimmista lukemistani ammattikirjoista. Ja niitä on paljon! Ensinnäkin on loppujen lopuksi aika vähän sellaisia kirjoja, jotka olisin lukenut järjestyksessä kannesta kanteen. Voi olla, että luen kyllä koko kirjan, ja joitain osia useaan kertaan. Mutta yleensä lukutapani on vähän pomppiva. Ensin ahmin etukäteisoletukseni mukaan parhaimmat ja kiinnostavimmat kohdat, sitten keskityn koko kirjaan, lopuksi luen ne parhaat kohdat vielä uudelleen. Jotain tällaista on yleensä tietokirjojen lukemiseni. Tämän kirjan luin kannesta kanteen, järjestyksessä. Heti ja nopeasti. Ja sitten vielä suuren osan toiseen kertaan! Nyt kirjaan on tullut palattua usein, vähän kuin herkutellen.
Toinen asia mikä erosi lähes kaikista aiemmista lukukokemuksista, olivat kirjan omille muistiinpanoille ja merkinnöille tarkoitetut sivut. Yleensä jos kirjassa sellaisia on, ne ovat minun kirjassani kyllä täysin tyhjiä. Jos teen merkintöjä, alleviivaan tai kirjoitain lyhyesti ja ytimekkäästi sivun reunaan jotain.
Nyt huomasin, että muistiinpanosivut täyttyivät ihan eri tavalla. Kirjoitin ajatuksia, joita halusin muistaa myöhemminkin ja joihin halusin palata. Ja sitten kirjoitin itselleni voimalauseita:) Lukiessa huomasin monia asioita, jotka ovat Alkuluokan toimintaa. Näistä kirjoitin itselleni muistiin ajatuksia. Toivottavasti muistan palata näihin merkintöihin joskus kouluvuoden synkkänä hetkenä, kun tuntuu että mikään ei toimi. Kyllä vain, moni asia toimii! Itseasiassa kirjoitin itselleni niin paljon muistiinpanoja, että aion tehdä aiheesta vielä toisen blogikirjoituksen. Jotain sellaista, että mitä Neurokirjon oppilas -kirja sai minut ajattelemaan.
Neurokirjon oppilas – kirjassa on paljon tietoa, tietenkin. Tieto esitellään erittäin lukijaystävällisellä tavalla. Siksi rautaisesta tietoannoksesta huolimatta kirjan lukeminen ei ole mitenkään raskasta. Omasta mielestäni kirjan tekee mukavaksi lukea lukuisat käytännön kokemukset, joita kuvataan tarkasti ja hyviä huomioita tehden. Tiedon ymmärtää helpommin ja paremmin, kun mukana on käytännön esimerkkejä ja tilanteita. Paitsi lukukokemuksen myös asian sisäistämisen kannalta tämä on hyvä.
Toinen lukukokemusta auttava tekijä on, että kirjassa on runsaasti hyviä kaavioita ja listauksia. Erilaiset listaukset ainakin omalla kohdallani saavat aikaan tsekkausprosessin: mitenkäs tämä onkaan omassa luokassa, tai olenkos joskus kokeillut tätä. Listaukset ovat myös kohtia, joihin on helppo palata ja joiden avulla nopeasti palauttaa mieleen, mitä tulikaan luettua.
Kirja on jaettu selkeästi kolmeen kokonaisuuteen. Jaottelu auttaa lukijaa, sillä näillä kolmella osalla on jokaisella erilainen tehtävä. Ensimmäisessä osassa esitellään neurokirjoa erityisesti koulun näkökulmasta. Toinen kirjan osa on se varsinainen työkalupakki, jota moni kirjan nimen perusteella todennäköisimmin odottaa. Nämä osat ovat hyviä, ja niitä minäkin osasin odottaa.
Kirjan kolmas osa sen sijaan oli itselleni yllätys, ja hyvin positiivinen yllätys. Tässä viimeisessä osassa käsitellään kodin ja koulun yhteistyötä sekä työssä jaksamista. Näitä aiheita en osannut odottaa, mutta nyt ajattelen, etä ne ovat tärkeä ja ehdottoman olennainen osa kokonaisuutta. Sillä hyvätkin työkalupakin keinot jäävät vajavaisiksi ilman toimivaa yhteistyötä perheiden kanssa ja hyvinvoivia koulun aikuisia.
Lopuksi
Pelkään, että tämä kirjaesittely on pelkkää ylisanoilla hehkutusta. Minulla on hurja tarve vakuuttaa, että tämä kirja kannattaa lukea. Oma ohjeeni monessa tilanteessa on karsia pois turhat ”lillukan varret” ja keskittyä olennaiseen. Ehkä pitäisi siis vain sanoa: Lue tämä kirja!
Maria Matilainen:
Neurokirjon oppilas – Opettajan ja ohjaajan työkalupakki
PS-Kustannus 2023
Kuvat Moshe Harosh ja Geralt Pixabaystä.