Alkuluokan Aakkoset on tapa ajatella pienten lasten opetuksesta ja oppimisesta. Näitä ”aakkosia” on poimittu matkan varrelta vuosia, jopa vuosikymmeniä. Kaikkien ideoiden ja ajatusten alkuperää en tiedä enää itsekään. Tavallisinta on, että jokin ajatus lähtee hautumaan ja siitä muotoutuu ajan mittaan jotain toimintaa Alkuluokkaan. 

 

Luen paljon. Moni idea ja varsinkin suunnitelmallinen ja pidemmälle ajateltu systeemi on saanut alkunsa kirjallisuudesta. Ajankohtaista kirjallisuutta kannattaa seurata. Joskus käy niinkin, että pohdituttanut asia saa kirjojen sivuilta valmiin vastauksen. Itselle ajankohtainen kirjallisuus ei tarkoita välttämättä kirjaimellisesti uusia kirjoja. Kyllä viisaita asioita oppimisesta ja kasvattamisesta on osattu ajatella jo kauan sitten!

 

Toinen väylä uusille ajatuksille ovat oikeat koulut ja koululuokat. Aina päästessäni vierailemaan jonkun muun luokassa tai toisessa koulussa, olen innoissani! Silmät auki ja tuntosarvet valppaana kulkeminen kannattaa, enkä muuten osaisi ja malttaisi ollakaan. Pienet konkreettiset asiat luokassa tai tapa toimia voivat saada aikaan inspiroivia ajatuksia. Miten minä voisin parantaa omaa toimintaani? Eikä tietenkään aina tarvitse muuttaa yhtään mitään. Omaa ammattitaitoa on sekin, että tunnistaa mitkä asiat sopivat omaan tapaan ja omalle ryhmälle parhaiten.

 

Kirjavinkit on kategoria, jossa esitellään ja vinkataan kirjoja. Kirjoja, joissa on jotain mikä on auttanut muovaamaan Alkuluokan Aakkosten toimintaa. Sellaiseksi, mitä se on nyt, mitä se on joskus ollut, tai mitä se tulee vielä joskus olemaan.

 

Konkreettisesti arjen keskellä ja varsinkin korona-aikaan on vaikea päästä vierailemaan muihin luokkiin. Sitä toki suosittelen aina kun vain mahdollista! Hyvä korvike oikealle vierailulle on varata kuppi kahvia, istua mukavasti sohvan nurkkaan ja viettää virtuaalihetki koulumaailmassa Instagramin avulla. Instagramissa on mahtavia koululuokkia esitteleviä tilejä, joiden kautta pääsee kurkistamaan muiden arkeen.

 

Myös Alkuluokan Aakkoset on Instagramissa: @alkuluokan_aakkoset

 

Kuva Gerd Altmann Pixapaystä