Kun Alkuluokan Aakkoset syntyi, muotoutui nopeasti oma tyyli. Tälläinen on Alkuluokan Aakkoset, tällaisia juttuja teen. Tyyli ei juuri ole muuttunut, oikeastaan vain vahvistunut. Viime aikoina olen pohtinut, miten kehittyä. Kuten kunnon bloggaajan tulee tehdä 🙂

Ja pohdinnoissani olen päätynyt siihen, että jatkan entistä tiiviimmin valitsemallani ja hyväksi havaitsemallani linjalla! Ei siis mitään uutta.

Slow somea, sitähän tämä on. Entä miksi slow some sopii minulle?

Alkuluokan Aakkosten perusta on blogi. Pitkät blogitekstit vaativat lukijalta viitseliäisyyttä ja aikaa. Se on mielestäni arvovalinta. Jos joku päättää käyttää aikaansa blogini tekstien lukemiseen, kunnioitan tätä valintaa suuresti. Se taas tarkoittaa sitä, että haluan olla lukijoiden arvoinen kirjoittamalla hyödyllisiä ja hyviä tekstejä merkityksellisistä aiheista.

Jos blogitekstin lukeminen on mediankäyttötapana hidas, sitä on myös blogitekstin kirjoittaminen. Tekstiä ei kirjoiteta hetkessä, vaan takana on pohdintaa, selvittelyä, taustoitusta. Ja onhan pelkästään pitkän tekstin kirjoittaminen aikaa vievää puuhaa. Tästä pidän! Minulla on yleensä pohdinnan alla useita aiheita, joskus kypsyttely vie todella kauan. Sellainen on Alkuluokan Aakkosten blogi: asioita, joita olen miettinyt, pohtinut, haudutellut. Käännellyt ja väännellyt, tavalla tai toisella itse testannut. Jos asia tekstiksi asti pääsee, se on hyväksi havaittu. Tai sitten niin huonoksi, että sekin kannattaa kertoa ja varoittaa muita!

Jos tekstin muotoutuminen on hidasta, ovat blogitekstit myös sellaisia, että ne eivät hetkessä vanhene. Alkuluokan Aakkoset -blogi täyttää kesällä kolme vuotta. Olen tässä ajassa huomannut itsekin palaavani vanhoihin teksteihin! Kun mietin uusien eskareiden tutustumispäivää, syksyn aloitusta, uuden kouluvuoden suunnittelua tai muuta sellaista omassa työssäni ”isoa asiaa”, muistan usein, että tästähän kirjoitin blogiin. On aika näppärää ja nopeaa lukaista aiheesta blogiteksti – vaikka se Slow Somea onkin!! Vaihtoehto olisi pyöritellä samat ajatukset alusta asti läpi, ehkä unohtaa jotain oleellista. Nyt kasvatan mielestäni laatua: luen, mitä olen aiemmin tästä kirjoittanut. Sen jälkeen jää vielä energiaa pohtia aiheesta jotain uutta ja kehitellä ehkä hommaa eteenpäin. Ehkä hassua lukea omia tekstejä, mutta minä hyödynnän kyllä niitä.

Blogit ja sellaiset somealustat, joissa minä päätän ainakin pääosin mitä uutisvirrassani näkyy, tekevät oman somenkäyttöni hallittavammaksi. Paitsi että päätän käyttämästäni ajasta, haluan mahdollisimman paljon päättää myös vastaani tulevasta sisällöstä. Toki joskus on hauska selata mitä sattuu, viihtyä ja inspiroitua. Mutta yhä enemmän huomaan, että oikeastaan vain väsyn sekalaisesta sisällön virrasta. Pidän siitä, että löydän itseäni kiinnostavia sisällöntuottajia ja käytän mielelläni aikani hallitusti heidän kanavillaan.

Mukavana lisänä Alkuluokan Aakkosten blogiin sopii Instagram-sisältö. Se on sopivan vaihtuvaa, vauhdikasta ja nopealiikkeistä – vaikka Instagram-julkaisut Slow Someen kuuluvatkin! Ehkä haluan vastustaa keskittymiskyvyn heikentymistä vaatimalla seuraajiltani pidempiä rupeamia yhden aiheen äärellä 🙂

Valintoihini Alkuluokan Aakkosten suhteen vaikuttaa eniten tietenkin tuottamani sisältö. Sisältöni on asiapitoista ja hyvin perusteltua. Pelkään, että lyhyissä julkaisuissa tai nopeatempoisessa somessa väärinkäsityksiä syntyy helpommin. Haluan tulla hyvin ymmärretyksi ja haluan myös perustella tekemäni valinnat ja esittelemäni toimintatavat hyvin ja ymmärrettävästi. Sitä en osaa tehdä lyhyesti. Siksi Alkuluokan Aakkosiin sopii slow some, siksi kirjoitan blogitekstejä.

Kun olen perustellut itselleni ja muille, että Alkuluokan Aakkoset jatkaa tuttuun tyyliin, täytyy tietenkin laatua hioa. Huomasin jokin aika sitten, että blogiin on kertynyt huikeat 89 blogitekstiä. Minunkin on vaikea löytää sieltä etsimääni! Siksi on aika tehdä kesäsiivous. Yritän miettiä, miten järkevämmin ryhmittelisin tekstejä ja tekisin niiden etsimisen helpommaksi ja käyttäjäystävällisemmäksi. Toivottavasti onnistun!

Tekstiaiheita minulla on mielessä, paljon. Joskus pelkäsin, että kirjoittamisen aiheet loppuvat, mutta se on osoittautunut turhaksi peloksi. Ennemminkin pyörittelen aiheita niin kauan, että lista vain kasvaa… Aina silloin tällöin myös saan hyviä vinkkejä kiinnostavista aiheista, se on hienoa! Kiitos niistä, ja mielelläni otan ideoita vastaan jatkossakin. Laita siis sähköpostia tai jätä kommentti, jos sinulla on vinkki hyvästä aiheesta!

 

Kesällä siis Alkuluokan Aakkosten blogi siivoutuu ja järjestäytyy, toivottavasti. Ja ehkäpä Instagram-tilille alkuluokan_aakkoset joskus jotain päivittyy. Sellaisin kesäsuunnitelmin kohti rauhallista kesää!

Kuvat Pixabaystä Anne-Marie Ridderhof, Georgi Duylgerov, NoName_13