Liikunta tiedetään monella tavalla hyödylliseksi ihmisille, sekä aikuisille että lapsille. Paitsi fyysiset hyödyt, liikunnalla on positiivinen vaikutus oppimiseen. Ja siksi se on erityisen tärkeää huomioida koulussa. FM Hannu Moilanen on kehittänyt ajattelu- ja toimintamalleja liikunnan tuomiseen osaksi koulupäivää. Liikunta ei kuulu vain liikuntatunneille, vaan sitä voi tuoda mukaan kaikille tunneille parantamaan vireyttä, tehostamaan oppimista ja tietenkin – lisäämään liikkumista. 15 minuuttia liikkumista aamulla vaikuttaa kahden tunnin ajan positiivisesti keskittymiskykyyn ja vireystilaan. Mikä mahtava mahdollisuus!

15 minuutin liikuntahetki tulee osalle lapsista aamuisin ihan itsestään. Jos koulumatkan kulkee kävellen tai pyörällä, ei liikuntaa tarvitse erikseen miettiä vaan koulupäivä alkaa automaattisesti liikkumalla. Tässä on hyvä syy markkinoida omatoimisia koulumatkoja lasten vanhemmille. Vanhemmat tarkoittavat hyvää tuodessaan lapsen kouluun autolla, mutta oikeasti tekevät siinä karhunpalveluksen. Tietenkin liikenneolosuhteet ja aikataulut voivat olla haastavia, mutta perusajattelutapana itse liikkumiseen tulee kannustaa.

Kaikki lapset eivät tule itse kouluun ja koulukuljetuksen pysäkki saattaa olla jopa kotiovella. Siksi tähän 15 min – 2 tuntia -suhteeseen on hyvä kiinnittää huomiota koulussa. Oma ratkaisuni on aamuliikka.

 

Aamuliikka

Tavoite on, että joka päivä ennen muuta ohjelmaa pidämme noin varttitunnin liikuntahetken. Se voi olla jokin peli tai leikki, kävely- tai juoksulenkki, tehtävärata. Yhteinen liikuntahetki on mukava tapa aloittaa päivä. Ja jos tällä tavalla saa parannettua keskittymiskykyä, niin olen todella tyytyväinen!

Käytännön järjestelyt voivat aiheuttaa ongelmia, eikä aamuliikka onnistu jokaisena päivänä. Ison ryhmän kanssa on myös tehty vuorottelua. Esimerkiksi niin, että ohjaaja jää pitämään ulos pihaleikin, muu ryhmä tulee sisälle aloittamaan hommat. Seuraavana päivänä sama ohjelma toisin päin. Näin ollaan taas tehokkaita: ryhmää jakamalla ei mene siirtymisiin niin paljon aikaa ja aikuinen ehtii enemmän. Sisälle tuleva ryhmä voi tehdä vaikkapa lukutreenin, ja toki sen saa tehokkaammaksi pienemmällä ryhmällä.

Vaikka aamuliikkaa ei onnistuisikaan pitämään joka päivä, ihan varmasti se joskus onnistuu. Jos siitä ei saa säännöllistä tapaa (sellaisiakin vuosia on ollut), pidämme aamuliikan silloin kun pystymme. Tämän pystyy taas helposti markkinoimaan lapsille kivana juttuna. Päivä lähtee hyvin käyntiin, kun tunnelma on ”Jee, aamuliikkaa!”

Miten aamuliikkaan riittää aika? Kyllä se riittää. Jos pidän aamuliikkaa joka päivä tai useimpina päivinä, lasken siihen yhden liikuntatunnin. Tänä vuonna viikkotunneista kolme on liikuntaa, joten pystyn mielestäni helposti irrottamaan yhden aamuliikaksi. Jos taas aamuliikkaa on vain yhtenä tai kahtena aamuna, lasken sen muista oppitunneista. Vähäinen määrä minuutteja, joka kuluu helposti melkein mihin tahansa. Jos käytän sen keskittymiskyvyn parantamiseen ja liikuntaan, olen tyytyväinen.

Tämä on yksi keino lisätä koulupäivän aikaista liikuntaa. Kaikkiin oppiaineisiin pystyy lisäämään liikkumista, mutta vaatiihan se kekseliäisyyttä. Oma luokkani on tänä vuonna ahdas, joten ollenkaan kaikkia ideoita ei pysty toteuttamaan. Ehkäpä on jossain vaiheessa tulossa postaus pieniin tiloihin soveltuvista liikuntaideoista 🙂