Nappipurkki on yksinkertainen ja toimiva, monipuolinen ja mukava. Aika hyvä materiaali siis! Jostain koulutuksesta olen tämän idean napannut, mutta en kyllä enää muista mistä. Nappipurkkeja on kuitenkin ollut käytössäni kauan, ainakin vuosikymmenen verran.

 

Millainen se on?

 

Pienet vauvanruokapurkit ovat monessa hyviä ja nappipurkki on yksi niiden käyttötarkoitus. Purkki on juuri sopivan kokoinen niin, että se mahtuu pulpettiin. Yleensä päällystämme sen huopakankaalla. Paitsi että se tekee purkista kivan näköisen, toivon sen myös vähän suojaavan lasipurkkia. Yhtään ei ole vuosien mittaan mennyt rikki, mutta nappipurkin muuttuminen lasinsirpaileiksi kyllä joskus pelottaa. Yleensä myös jollain tavalla koristellaan kansi ja ehkä myös laitetaan nauha koristeeksi. Mitä milloinkin keksitään.

 

Nappipurkin sisältönä on 20 nappia. Joskus olen miettinyt nappimäärään lisäämistä kakkosluokkalaisilla 30 nappiin, mutta sitä en ole vielä kokeillut. Pyydän lapsia tuomaan kotoa napit. Vihjeenä, että usein mummoilta löytyy parhaat nappivarastot 🙂 Useimmista kodeista nappeja löytyy. Jos ei löydy, minulla on kyllä varanappeja. Napit saavat olla erilaisia. Joskus joku on tuonut 20 samanlaista nappia. Kyllä me niillekin käyttöä keksitään, mutta parempi (ja hauskempi!) ovat erilaiset napit.

 

Miksi?

 

Nappipurkki on hauska ja monipuolinen väline. Melkein kirjoitin matematiikan väline, ja sitä se ehkä pääasiassa onkin. Mutta kyllä me vaan käytetään sitä monenlaiseen muuhunkin tarkoitukseen.

 

Nappeja, helmiä ja palikoita koulusta kyllä löytyy. Miksi siis tuoda kotoa nappeja ja etsiä vauvanruokapurkkeja? Eikö pääsisi helpommalla, jos käyttäisi luokan palikoita? Ehkä, mutta nappipurkin napeilla on suurempi merkitys.

 

Omista napeista tulee monelle tärkeä juttu. Niitä sormeillaan monesti, niistä tulee tutut. Saattaa olla, että nappeja on irrotettu käytöstä poistetuista vaatteista. Ehkä purkissa on entisen lempipaidan nappi? Lähes aina kun lapsi tuo pussissa nappeja purkkiin laitettavaksi hän myös kertoo, mistä napit on peräisin. Ihan paras tarina on tämä: eskarilainen ei sanonut mitään, mutta ilmeestä näin, että nappeihin liittyi jotain erityistä. En oikein osannut kysyä oikeita kysymyksiä tai oikealla tavalla. Mutta sitten nappiasia selvisi. Hän oli saanut napit isoveljeltä, joka oli myös ollut Alkuluokassa. Isoveli oli vienyt kakkosen lopuksi nappipurkin kotiin. Se oli säästetty, ja pikkusisko sai napit tullessaan eskariin. Voi että!

 

Mitä nappipurkilla tehdään?

 

Vaikka mitä! Ihan peruskäyttöä on kaikki matematiikka, missä napeista on hyötyä. Niillä lasketaan lukumääriä, tehdään vertailutehtäviä, havainnollisestaan laskutoimituksia… Näppärää, kun lapsella on helposti saatavilla omassa pulpetissa napit.

 

Myös kaikenlaisissa lajittelu- ja luokittelutehtävissä napit ovat käteviä. Syksyn perustehtäviä on miettiä, miten eri tavoin omat napit voi luokitella. Nappivalikoimasta riippuen voi myös kokeilla, miten onnistuu sarjoittaminen. 

 

Kivoja tehtäviä saadaan, kun omilla napeilla tehdään tehtäviä muille. Jokainen tekee tehtävän ja sitten kiertotyöskentely käyntiin. Helppoa, nopeaa ja hauskaa! Ja tällä tavalla tulee paljon harjoitusta.

 

Nappien kuvailu ja niistä kertomisharjoitukset ovat vähän makuasia, ajatteleeko niiden kuuluvan matematiikkaan vai kielen harjoitteluun. Eikä sillä olekaan mitään väliä, mihin oppiaineeseen harjoitus kuuluu. Pääasia, että harjoitusta on ja taidot kasvavat! 

 

Napit toimivat kätevästi myös vuorottelun harjoittelussa ja suullisissa harjoituksissa. Usein teen niin, että ryhmän tai parin kanssa kerrotaan asiasta vuorotellen. Kun olet sanonut asian, laita nappi purkkiin. Siitä on lasten helppo seurata, että kaikki saavat vuoroja tasapuolisesti.

 

Jos näille ei muuta käyttöä keksi, aina voi leikkiä nappikauppaa 🙂

 

Monipuolinen ja kiva materiaali! Kaiken lisäksi hyvin edullinen, ja kyllä tätä voi ajatella myös ekologisena materiaalina 🙂